Luonto hyvinvoinnin lähteenä

Metsäkylpyohjaaja® -koulutus Minulla on ollut suuri ilo saada kulkea monen Metsäkylpyohjaajaksi opiskelleen rinnalla. Jokainen heistä on antanut minulle jotakin tärkeää ja jokaisesta heistä olen hyvin kiitollinen. Olemme saaneet kulkea pienen hetken matkaa yhdessä. Luonto on ollut suurena apunamme tällä matkalla. Luonto on ollut yhteinen opettajamme ja hyvinvoinnin lähteemme. Luonnon viisautta, moninaisuutta ja hyvinvointivaikutuksia olen saanutJatka lukemista ”Luonto hyvinvoinnin lähteenä”

Matkalla- Juurtumaan Itseeni

Tämä on sivujeni ensimmäinen blogiteksti. Pitkään mietin otanko blogin käyttöön vai en, mutta lopulta päädyin, että kirjoitan sinulle muutaman sanan aika ajoin ja samalla voin itse seurata omaa matkaani. Matkani ”toiseen elämääni” alkoi 2006 äitini kuoleman jälkeen, silloin en vielä tiennyt mitä kaikkea minulla olisi edessäni ja hyvä niin. Sillä edessä olivat haasteelliset vuodet. OmanJatka lukemista ”Matkalla- Juurtumaan Itseeni”